• MAAGI

Syksy ikkuna menneisyyteen, portti tulevaan


Huomaan kirjoittamisen tarpeeni lisääntyvän, mitä enemmän kirjoitan. Nykyään on pakko päästä naputtelemaan tänne, ihan vain oman mielen selkeydenkin takia. Kirjoittamistyylini/teemani tahdon pitää luovuudelle vapaana, joten se vaihtelee hetkistä riippuen. Joskus tekee mieli kirjottaa aiheista mitkä vaativat mielestäni faktoihin pohjautuvaa asiatekstiä joukkoonsa, välillä tekee mieli kirjoittaa puhtaasti enemmän omiin kuulumisiin painottuvaa juttua. Kukaties, ehkä tulevaisuudessa lisään tänne mausteeksi kuvaelmia hetkistä, tai muiden elämiin pohjautuvia tarinoita. Pysykää siis mukana ihanat lukijani<3


Mennyt vuodenaika alkaa olla taputeltu, ja syksy on saapunut asettumaan niin maisemiin kuin mieleenkin. Joka syksy tunnistan saman haikeuden kesän lopusta, ja innostuksen tulevista askeleista mitkä vievät kohti vuoden loppua. Syksyyn sekoittuu paljon nostalgiaa, mutta samalla raikasta uutuden viehätystä, useimmat palaavat kesälaitumilta, töiden, koulun ja harrastusten pariin. Koen syksyn olevan parasta aikaa uusille aluille, tämä konkretisoituu tänä syksynä elämässäni uusien työkuvioiden merkeissä, jotka onnistuessaan tulevat muuttamaan arkeani todella paljon. Vielä en koe tarvetta avata enempää mistä on kyse, sillä tahdon ensin varmistua suunnitelmien toteutumisesta, asia todentuu kuitenkin viimeistään ensi kuussa, kun aloitan työhöni valmistavan koulutuksen.

Kesä oli melko hektinen ja tapahtumarikas, sain kipeästi kaipaamaani huolettomuutta ja hauskuutta elämääni paljon enemmän, kuin olin uskaltanut edes toivoa. Huomasin jossain vaiheessa loppukesästä, hukanneeni henkisyyteen, ja itseeni rauhoittumisen taitoa, johon alkuvuodesta opettelin. Tottumus siihen, että on kokoajan menossa saa koneiston käymään yötä päivää hieman ylivireessä, jolloin pienikin meditaatio tai hengitysharjoitus tuntui haastavalta.

Huomasin myös muutamia viikkoja sitten, surullisuuden, haikeuden, ja jopa ikävän tunteiden nostavan päätään muistoista, jotka jollain tavalla olin jo hetkeksi unohtanut. Elämä on jatkuvaa asioiden prosessointia, joten tuntemukset saattavat pulpahdella jo unohdetuista asioista pintaan, mitä erikoisimmilla tavoilla. Omalla kohdallani huomaan pysähtymisen, ja itseni huomaamisen tarpeellisuuden, kun ärtymys, tai ahdistavat unet tulevat kylään. Myös puhdistavat kyyneleet ovat palanneet viikkoihini, saatan alkaa itkeä lenkillä, kaupassa, työmatkalla tai koti-sohvalla. Itken onnesta, nostalgiasta, toisen ilosta ja surusta, melkein mistä vaan minkä koen liikuttavaksi. En edes ollut huomannut kyynelten puuttumista elämästäni, ennenkuin ne palasivat. Ensin selittämättöminä äänettöminä vedettöminä puuskina, jotka salpasivat hengityksen, mutta menivät ohi ennekuin edes alkoivat. Myöhemmin vuolaina noroina ja räkämyrskyinä, mitkä kannustavat laittamaan sen kaikkein korneimman Roxetten biisin taustalle. En niinkään tunnista kokevani ikävää mitään tiettyä asiaa kohtaan, haikeus ja hyvä suru, jota tunnen liittyy enemminkin elämän hetkellisyyteen. Siihen kun kelaa menneisyyden tähän hetkeen yhtenä siiveniskuna. Lopulta kaikki on niin hetkellistä, tämän ajatuksen kauneus ja hauraus saa ainakin omat padot auki. Tunnen helpotusta kyynelten paluusta, koska nyt huomaan niiden olleen kadoksissa jo pidemmän aikaa, tuntuu kuin olisin silloin itkenyt niin paljon ettei kyyneliäkään ollut jäljellä koko kesälle.


Olen oppinut oivaltamaan, että elämä on taukoamatonta asioista luopumista, ja uuden vastaanottamista. Joten vaikka olen ollut menossa ja kokenut paljon uutta, ei se silti kohdallani tarkoita levottomuutta, joka ajaa eteenpäin kun ei uskalla pysähtyä käsittelemään, ja kohtaamaan itseään. Pikemminkin koen, että asiat on menneet juuri oikeassa järjestyksessä. Ehkäpä syksy, ja tieto tulevista muutoksista elämässäni, on tuonut tietyt haikeutta luovat ajatukset mukanaan pääteltäväksi lopullisesti, jotta voin antaa huomioni tulevaisuudessa toisaalle.

Kun katson menneitä kuukausia, huomaan suuren eron siihen, kuka olin itseni kanssa tuolloin, ja kuka olen nyt. Menetykset elmässä kulkevat prosessien kautta, kuten kaikki muukin.Mielestäni on mielestäni luonnollista, että ne palaavat mieleen käsiteltäviksi yhä uudelleen eri tilanteissa, eri kokoisina ja tuntuisina


Menetykset kirpaisevat sitä enemmän, mitä enemmän niihin on käyttänyt aikaansa ja energiaansa. Monesti emme osaa luopua jostain mikä lopulta ei sovi meille ollenkaan, vain koska syvimmiltään koemme, että olemme jo käyttäneet niin paljon aikaamme ja vaivaamme sen onnistumiseen. Luovuttaessamme tunnemme helposti, että tuo aika ja vaiva, mitä asian eteen käytimme, on hukkaan heitettyä. Tämä on kuitenkin harhaa minkä mielemme luo, koska aika, vaiva, raha, ja energia, mitä asoihin käytimme on mennyttä jokatapauksessa. Itseltään kannattaa vaikeita valintoja tehdessään siis kysyä, kanntaako tähän tuhlata enempää itseään.

Henkinen valmentaja Katri Manninen, summaa hyvin päivän teoriassaan 23.3.2016 -Irti päästäminen- että itseltään kannattaa kysyä kahta suuntaa antavaa kysymystä, kun mieli painostaa jatkamaan mahdottomalta tuntuvissa tilanteissa, missä oman hyvinvointinsa kannalta olisi parempi päästää irti.

Ensimmäinen kysymys on >" Jatkaisitko asian yrittämistä, jos tietäisit faktana, ettei mikään tule muuttumaan?" toinen kysymys >" Jos tätä tilannettani tarjottaisiin minulle nyt uutena vaihtoehtona, tarttuisinko siihen?" Vastatessasi kieltävästi, on ehkä aika alkaa valmistautumaan asian päättämiseen.Ratkaisua tehdessään, on myös hyvä tunnistaa mielentilansa päätöksenteko hetkellä. Alhaisessa mielentilassa ei ole hyvä tehdä hätiköityjä päätöksiä, ja asiat tuntuvat usein suuremmilta, kuin ne itseasiassa ovatkaan. Sensijaan, jos huomaa jatkuvasti olevansa samasta aiheesta alhaisessa mielentilassa, ahdistuksessa, paniikissa, ärtymyksessä, on sekin hyvä tiedostaa oman onnellisuutensa kannalta. Eteenpäin mennessään oppii ymmärtämään, miksi ratkaisu oli oikea. Itselleni toivoa on luonut raskaiden valintojen, ja siirtymisten hetkillä sanonta, >"Kun sulkee yhden oven, aukeaa jossain ikkuna". Vielä kertaakaan ei elämässäni ole tullut tilannetta, missä tämä ei olisi pitänyt paikkaansa.


Ihmeellinen syksy on nyt täällä, tuntuu kuin itsekin olisi palautunut joltain mielen ristiretkeltä, pudonnut taivaalta takaisin karkeloimasta, takaisin tyyneyteen ja oman kodin sohvalle. Tanssikengät vaihtuu villasukkiin, farkkushortsit ihoa helliviin, pehmeisiin ja lämpimiin liian isoihin villapaitoihin, pitkä monivärinen kesätukka siistiin helppohoitoiseen ja hyväkuntoiseen kuontaloon. Hetki tässä, kynttilöitä, kotiruokaa, ja ihanaa levollista oloa, ennen uusia haasteita.

-Sanni 12.09.2017

0 katselukertaa

©2019 by MAAGILIFE. Proudly created with Wix.com