Oi blogi olen kaivannut sinua! Pitkästä aikaa teki mieli avata näyttöpääte ja alkaa kirjoittamaan kuulumisiani myös tänne. Kirjoittamisen tarvetta olen ruokkinut viime kuukausina päivittämällä lyhyitä tiivistelmiä ajatuksistani facebookin Maagilife sivustolle ja instagramiin. Ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnot alkoivat huhtikuussa ja muutama kuukausi on vierähtänyt arjen hulinan ja elämän ihmettelyn välimaastoon. Opiskelu on tuntunut mielenkiintoiselta ja niin omalta. Annettua kirjalistaa olen lähtenyt hoppuilematta lukemaan läpi, onneksi nyt kesällä on aikaa syventyä niiden maailmaan rauhassa. Odotettua kesälomaa lähdettiin kaveriporukalla viettämään Espanjan aurinkoon, hieman yllättävien käänteiden seurauksena saimme mitä mainioimman tarjouksen päästä nauttimaan kultaisista hiekkarannoista, hyvästä ruuasta ja lämmöstä. Lomailtuani viimeiset kolme viikkoa huomaan synnyttäväni itsessäni yleensä vasta syksyisin saavutettua energia aaltoa, joka yllyttää aikomuksiin ja käytännön toteutuksiin.
Aikaisemmin olen kirjoittanut asioiden toimeen laittamisesta lungiin, kaikki aikanaan tyylisesti, jonka kääntöpuolella on kasvava stressiherkkyys, kun sallii itselleen liikaa huolettomuutta. Vaikka todella nautin rennosta tyylistäni ja löydän siitä paljon hyvää, ajattelin vaihtelun vuoksi ja myös itseä haastaakseni ottaa eri näkökulman aiheeseen..
Usein taputtelemme lohdullisesti toisiamme selkään kun asiat tuntuvat pelottavilta, ja kehoitamme tekemään parhaansa haasteiden edessä. Toisinaan on kuitenkin hyvä kyseenalaistaa tuota tottumusta. Onko kehoitus "tehdä parhaansa" samalla resepti keskinkertaisuuteen? Kun emme aseta rimaa tarpeeksi korkealle työssä, ihmissuhteissa, suhteessa itseemme, tavoitteissa ja hetkissä joista elämä koostuu on kuin antaisi luvan itselleen mennä sieltä mistä aita on matalin. Jos emme koskaan todista itsellemme mihin kaikkeen pystymme, kuinka voimme katsoa itseämme ihaillen. Kärsimme kun olemme toimettomia, kun emme pääse käyttämään kykyjämme. Sitä vasten kukoistamme kun vastaamme haasteisiin ja pääsemme ylittämään itsemme. Miksi kuitenkaan usein emme toimi näin?
Kun asetamme riman korkealle, purjehtii mieleen usein joukko epätoivottuja epäilyksiä. Ne kuiskuttavat korvaan, että kerjäämme vaikeuksia ja epäonnistumista elämään kun otamme uskoamme suuremman vaivannäön kontollemme. Leimaudumme pettymykseen herkemmin kuin onnistumiseen, jos asiat eivät mene odotetusti koemme olevamme yhtä lopputuleman kanssa. On opeteltava ajatelemaan että elämässä ei ole olemassa tappiota, on vain yrityksen puutetta ja vaihtoehtoisia lopputulemia. Taika piilee tavoitteen asettamisessa, toivottu tulos pitää olla mahdollista saavuttaa. Tiedät että se vaatii sinulta vaivannäköä, mutta se ei ole epärealistinen tai mahdoton. Vaikea mutta mahdollinen saavuttaa, motivoi meitä pinnistämään juuri sen extra pisaran verran jotta voitto on meidän.
Jos ajattelet itseäsi tai ihmisiä ympärilläsi, yksi asia pitää melkein aina paikkansa, ihmiset tekevät sen mitä heiltä pyydetään mutta harvoin enempää. Siksi halutut asiat on hyvä spesifioida tarkasti, kun pyydämme toista olemaan tukenamme tai ymmärtämään kantaamme. Mitä tarkalleen ottaen tarkoitamme? Toiveet ja tavoitteet on hyvä opetella kuvailemaan yksityiskohtaisesti jotta tilaus vastaisi todellisuutta.
Kuinka usein kaipaamme enemmän aikaa läheisiltämme, mutta huomaamme vilkuilevamme puhelinta ollen vain puoliksi läsnä. Tai kuinka usein ärsyynnymme toiseen, odottaen hänen tietävän mitä ajattelemme? Milloin viimeksi keskustelit tuttavan kanssa jostain ja huomasit, että ette edes puhu samasta asiasta? Oletukset ja tulkinnat joita harrastamme vievät meidät usein pahasti metsään, eivätkä edistä asiaamme. Sama pätee suhteessa itseemme, kun tahdomme saavuttaa jotain on itseltään opeteltava sitä pyytämään.
Asettamalla itsellesi kasvuasi haastavia tavotteita myös suoritustasosi nousee. Vertaa viimekertaa kun saavutit jotain suhteellisen helposti siihen, kun olet saanut jotain todella vaativaa aikaan. Kumpi tuntui paremmalta? Onnistuminen jossain mihin emme aluksi uskoneet pystyvämme, tuottaa enemmän mielihyvää ja edistää myös yleistä hyvinvointiamme. Uskon että todistamalla itselleen säännöllisesti pystyvänsä parempaan synnyttää myös onnellisuuden kierteen, johon jää koukkuun.
Projektin edessä on hyvä edetä askel kerrallaan, usein pelkäämme ja ahdistumme sellaisesta mistä emme tiedä. Joten opettelemalla omaksumaan sen ajattelun itseemme, että selvitämme ainoastaan seuraavaa askeltamme, luovumme samalla kuvitelmasta että emme osaa. Et voi tietää sellaista mitä et vielä tiedä, asioista pitää vain ottaa selvää.
Sillä miten tavoitetta visioimme on myös suuri merkitys sen saavuttamisen kannalta. Latauksen ollessa kielteinen "minun täytyy laihduttaa" vs "Tahdon pysyä paremmassa kunnossa" on lopputuloksen kannalta oleellista. Kasvatamme onnistumisen mahdollisuutta visioimalla tulevaa mahdollisimman motivoivasti. Miltä minusta sitten tuntuu kun olen kulkenut maaliin? Miltä se näyttää ulospäin? Mistä muut sen huomaavat? Miten se vaikuttaa mielialaani ja tulevaisuuteeni? Kun tunnemme olevamme oikein vahvasti jo matkalla, kokoajan lähempänä, keskitymme olennaiseen. Usein huomioimme uusiutuessamme vain suuret ja merkittävät asiat ja unohdamme antaa arvoa niille pienille askeleille, jotka alunperin pitivät meidät liikkeessä.
Omassa elämässäni olen huomannut, että vaatimalla itseltäni päivittäin jotain joka vie minua ja asioitani eteenpäin, nukun paremmin, syön paremmin ja jaksan huolehtia omasta mielestäni kokonaisvaltaisemmin. Levottomuus pysyy poissa kun pitää itsensä sopivasti liikkeessä. On myös hyvä muistaa että itsesi ylittäminen merkitsee meille kaikille eri asioita, eikä saavutuksiaan voi verrata muiden elämään. Yhdelle se voi merkitä puoli maratonia ja toiselle sitä että sai lähdettyä jumppatunnille. Merkittäväksi nousee oma kokemuksesi, kuinka energisoivasti nuo teot latasivat sinut tänään? Jos olisit voinut tehdä jotain vielä paremmin, mitä se olisi? Huomenna on aina uusi päivä tehdä hieman enemmän kuin eilen. Omaa jaksamista on kuunneltava ja itselleen on oltava armollinen, mutta on hyvä opetella tunnistamaan milloin kuulo on muuttumassa valikoivaksi. Tarve toteuttaa itseämme tehdä vaikeitakin valintoja koskien elämäämme, on meihin syvälle kirjoitettu ja yhtä perustavanlaatuinen edellytys onnellemme, kuin se aika jolloin emme tee juuri mitään näkyvästi merkittävää. Lopuksi.. Kävimme Espanjan matkalla lukuisia ihania keskusteluita ystävieni kanssa elämästä ja asioista joita haluaisi vielä kokea. Eräs aihe jäi painuvasti mieleen kun juttelimme siitä, kuinka oikeastaan kaikki pelko on lopulta kuoleman pelkoa. Ystäväni lausui viisasti, mitä on kuoleman pelko ellei elämisen pelkoa, pelkoa siitä että ei ehdi elää..
-Sanni 27/06/2019