Se mitä ajattelet minusta ei ole asiani

          Ajatuksia omien rajojen pitämisestä, sekä itseesi käyttämäsi ajan tärkeydestä

Oma rauha ja itsekseni viettämäni aika, on noussut yhdeksi lempi tekemisistäni menneiden kuukausien aikana. Välillä saattaa mennä päiviä, että en -face to face- tapaa ketään ystävistäni, tai edes vaihda muutamaa sanaa, kuin rappukäytävämme puheliaan siivoojan kanssa. Oman tilan tarve, on noussut kuin luonnostaan  prioriteetiksi, vaikka vielä alkuvuodesta tuntemani yksinäisyys ja yksin jääminen, ahdisti ja pelotti. Näin jälkikäteen katsottuna, tietoinen puhdistustyö elämäni energioista, on edennyt kuin itsestään.

Enää ei pelota eikä jännitä olla yksin, uudenlainen luotto siihen, että oikeat ihmiset ja asiat tulevat elämääni niille tarkoitettuun aikaan on syntynyt. Vaikka olisin fyysisesti yksin, se ei tarkoita kohdallani yksinäisyyttä. Minusta on kasvanut oma paras ystäväni. Elämässä on ollut hetkiä, kun on viettänyt pitkiäkin aikoja seurassa, joissa on tuntenut enemmän yksinäisyyttä, kuin koskaan näiden "soolo kuukausien" aikana ollessani.

Ihminen tarvitsee luontaisesti toisen lähelle, eli en tarkoita, että musta olisi kuoriutunut joku mökkihöperö erakko, joka ei muita tarvitse. Huomaan toki kaipaavani seuraa, ja onnekseni läheisiä ympärilläni on. Olen puhunut aikaisemmissa postauksissa henkisestä matkasta itseeni, itseni löytämisen merkityksestä, sekä sen kartoittamisesta, kenen kanssa kannattaa aikaansa viettää. Näistä on seurannut ajatuksia siitä, että tutustuminen itseeni vie aikaa, ja vaatii vaivannäköä. On täytynyt ihan tietoisesti vähentää puhelimen näpräystä, omien asioiden levittelyä joka suuntaan, tiettyjä sosiaalisia tilanteita, ihmisiä, sekä jatkuvaa kiirettä, mihin tämän maailman hektisyys meitä painoistaa.

On vietettävä aikaa itsekseen, tutkittava tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta ennenkaikkea opeteltava vain olemaan. Käydessäni läpi sitä mitä olen kokenut, jotta ymmärtäisin enemmän, olen piirtänyt karttaa tulevasta. Aivan kuten parisuhteen alussakin, myös itsensä syvempi tunteminen vie aikaa ja ottaa tilaa. Tahdon nähdä itseni mahdollisimman monissa eri tilanteissa, eri rooleissa, jotta osaisin tulevaisuudessa tietää perinpohjaisemmin kuka minusta on tarkoitus tulla.

Yksi luonnollinen seuraus oman tilan ottamisesta, voi olla ympäristön erilaiset reaktiot. Mitä enemmän vetää uusia rajoja kuunnellen itseään, huomaa kohtavaansa kirjon tunteita, vastaantulijoilta. Monista voi tuntua vaikealta ymmärtää syitä muutokseen sinussa, he eivät välttämättä kykene näkemään eroja välillänne, minkä pohjalta asiat ovat muuttuneet. Kuten niin usein uusissa olosuhteissa, ei vältytä loukkaantumisilta ja ristiriitatilanteilta. Kohdatessaan kyseenalaistamista ulkopuolelta, tahtoisin osata ilmaista itseäni mahdollisimman suoraan. Voisin verrata tätä hetkeä rakastumiseen, olen tavallaan " rakastunut itseeni". Tahdon viettää aikaa tutustuen eri puoliini, joita en tiedostanut olevan olemassakaan, ennen tätä hiljaisuutta ympärilläni. Itseensä sitoutuminen, on lopulta parasta mitä kukaan voi itselleen antaa.

Tietoinen vastuun ottaminen elämästään, tarkoittaa myös vastuun kantamista sanoistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan joiden pohjalta toimii. Annan itsestäni juuri sen verran kuhunkin hetkeen, kuin tässä elämäntilanteessani  koen hyväksi itselleni. Tämä voi tarkoittaa sitä, että asiat muuttuvat, ihmisiä kaikkoaa, mutta silloin uskon sen olevan tarkoitettu. Oikeat ihmiset ja asiat löytävät luokseni uudelleen kun aika on oikea, tai sitten löydämme uusia tapoja olla toistemme elämässä niin, että se tuntuu sopivalta.

Syvissä vesissä uidessani, olen avannut myös kipeimpiä haavojani , kohdannut pelkoni ja  mennyt rohkeasti sinne missä itseni hukkasin ja hajoitin. Ulkopuolisille voivat puheeni ja tekoni näyttäytyä täysin eri valoissa, joukossa on aina joku joka lukee toista kuin piru raamattua. Mielipiteitä ja arvostelua tulee, mutta lopultakin se joka keskittyy omaan totuuteensa ja sydämen ääneen, kulkee mielestäni rehellisintä reittiä. Jos jokin minussa ärsyttää se on sinun asiasi, ei minun.

Ollessani avoin ja rehellinen matkastani, otan myös vastuun mahdollisista erehdyksistäni. Kukaan ei ole täydellinen, en itse kuvittele sellaista olevani, olen vain tässä kohtaa matkallani. Käsitän, etten voi miellyttää kaikkia, eikä minun kuulukkaan. En pidä itsenä ketään parempana, puhun suoraan joten tiedän sen jo itsessään karsivan kuulijoita. Kaikki eivät myöskään kestä kuulla totuutta, toiset ovat eri mieltä, ja jotkut eivät yksinkertaisesti ole polullaan menossa samassa kohdassa, sisäistääkseen sanomaani. Kaikki tuo on enemmän kuin Ok. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä asioista, meidän ei tarvitse olla läheisiä, mutta ilman keskinäistä kunnioitusta emme voi olla edes tekemisissä.

Emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme, kolme yllä mainittua liittyvät aina, johonkin tilanteeseen. Silloinkin, kun emme erityisesti koe olevamme missään tietyssä tilanteessa, olemme juuri sen hetkisessä tilanteessamme.  Ajatukset, tunteet ja toimintamme, muodostuvat siis kunkin tilanteen pohjalta. Yhdessä hetkessä meissä herää yhdenlaisia kokemuksia, ja toisessa toisenlaisia. Olemme siis muuttuvaisia, näin ollen saatamme muuttaa mieltämme hetkestä riippuen.

Kannattaako toisen ajatuksista siis oikeasti pahoittaa mielensä?  edellä kulkeneiden jalanjäljissä olen ymmärtänyt, että me kaikki koemme vain oman ajattelumme. Minä en siis voi kokea ajatteluasi, jos en mieti mitä ajattelet minusta. En tarkoita, etteikö toisten tunteita pitäisi ottaa huomioon, vaan sitä miten ulkoakäsin kohtamiisi reaktoihin lähtee vastaamaan ymmärtäessään, että toisen sanomisien (etenkin tavassa sanoa) takana vaikuttaa, hänen sen hetkinen mielentilansa. Aivan, kuten minunkin suhtautumiseeni vaikuttaa, oma sen hetkinen mielentilani. Tiedostaessani, että ajatukset ja tunteet eivät muodosta syvintä minuuttani, ymmärrän ettei siinä mitä joku minusta yhdellä hetkellä ajattelee, ole lopultakaan mitään tekemistä sen kanssa kuka todella olen. 

Näitä pyöritelleessään, ymmärtää kuinka monet elävät jatkuvasti enemmän tai vähemmän huonossa  olotilassa, he ovat helposti hyökkääviä, kiukkuisia, ahdistuneita, tai muuten vaan määrittävät itsensä jatkuvasti ulkopuolelta niin, että  tunnetilat poukkoilevat ylös ja alas, ääripäästä toiseen.  Kuten jossain aikaisemmista postauksista mainitsin, monesti ihmiset ovat tottuneita alaviereiseen olemukseensa, ajatellen että tälläisiä he nyt vain ovat. Valintoja ja ajatuksiaan jalostamalla pääset minne ikinä tahdot elämässäsi päästä. 

ihmissuhteet ovat kuin mikä tahansa projekti, tahto kulkea samaan suuntaan vaatii hereillä oloa itsensä suhteen, ja vastuun kantoa omasta mielentilastaan. Jos tämän luettuasi tunnet syyllisyyden piston tai ärsyynnyt sanoistani muista, etten minä syyllistä sinua. Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet, en tahdo arvostella valintojasi tai painostaa sinua suuntaan tai toiseen. Josväsymystäsi perut tapaamisemme ja syyllistyt siitä, se on sinun asiasi, sovitaan uusi tapaaminen ja pidetään siitä kiinni. Lähtökohtaisesti haluan voida luottaa siihen, että ihmiset ympärilläni tahtovat vilpittömästi kantaa kortensa yhteiseen kekoon, eivätkä piiloudu tekosyiden taakse kun laiskottaa tai ei halua kohdata syvimpiä syitä omaan käytökseensä.

Onko mikään toisen sanomisissa lopulta henkilökohtaista?

Tapauksissa joissa koen, etten ole loukannut tai tehnyt toista kohtaan vääryyttä, hänen silti kohdistaessaan minuun hyökkäyksen ymmärrän, että hän on sillä hetkellä vain alhaisessa mielentilassa, jolloin toiset ihmiset tuntuvat uhkalta, joita vastaan täytyy puolustautua. Varmasti kaikki tietävät sen tunteen, kun pelottaa mitä joku toinen minusta ajattelee, asia tuntuu myös sillä hetkellä jotenkin merkitykselliseltä itseäni määrittävältä tekijältä, jota vastaan kokee tarvetta puolustautua. Tiedostaessani, että toisen reaktiota ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti, osaan mahdollisesti itsekin suhtautua asioihin rakentavammin.

Suuttumus on terve tunne, ja jokaisella on oma yksilöllinen temperamentinsa, joka leimahtaa aika-ajoin. Suuttumus kuten kaikki tunteet ovat sallittuja ja tekevät meistä vain inhimillisiä, kertoen meille mistä emme pidä. Itsekin koen tunteeni vahvana, ja välillä otan yhteen muiden kanssa. Paljaimmillamme olemme vain ihmiseläimiä, jotka usein menemme tunteiden vuoristorahan kyydissä ja järki on onnekas jos tulee toisena.

Tuntuu  rauhoittavalta ymmärtää ajatusten, tunteiden ja tekojen syvin olemus. Tajutessaan niiden olevan vain hetkillistä dataa, mitä mielessämme  juuri sillä hetkellä menee, pystyy ainakin välillä valitsemaan, miten niiden pohjalta toimii. Lähteekö esim. haasteen hetkellä riitelemään, ja  miten asiansa esittää. Tällöin on mahdollisuus välttää turhaa tuskaa, mitä usein puhuessaan myrskyn silmästä aiheuttaa.

Viimeinkin, toisen mielipide sinusta on siis vain yksi hetken mittainen ajatus tässä suuressa maailmankaikkeudessa. Jos joku jää kantamaan kaunaa, ajattelemaan ja puhumaan sinusta huonoa, on se hänen typeryyttään, se ei kerro tämän hetkisestä minästäsi mitään jos niin valitset.

Olen jättänyt taakseni paljon turhaa tunnelastia, tietoisesti koittanut hankkiutua eroon tunnelukoistani, tiedostanut heikkouksiani, ja tehnyt aktiivisesti työtä oman hyvinvointini eteen. Tämän toteaminen ei tee minusta ketään toista parempaa, se vain erottaa minut niistä ketkä eivät tätä ole omakseen löytäneet. Tiedän olevani juuri siinä missä pitääkin.

En tahdo, että sanojani ymmärretään itsekkäinä. Merkityksellinen muutos on vain terveessä itsekkyydessä, koska aiemmin olen niin monien muiden kilttien tapaan, tottunut miellyttämään muita oman hyvinvointini  kustannuksella.

En myöskään tarkoita, etteikö muita pitäisi kuunnella, aina on hyvä kasvattaa myötätuntoaan, ja olla hereillä kun maailma puhuu. Näkiessään kirkkaasti mistä toinen ajatuksineen tulee, osaa myös ristiriitoihin luontevammin suhtautua.Tällä hetkellä seison vahvasti omilla jaloillani. Kukaan ei voi tulla kertomaan minulle paremmin mikä olisi minulle hyväksi, missä voisin petrata tai mitkä ovat heikkouteni kuin minä itse. Olen ottanut vastuun omasta onnestani, hyväksynyt itseni niin hyvin kuin se tässä kohtaa on mahdollista. Olen vaivannut mieltäni virheistäni ja opetellut olemaan itselleni armollisempi. Edelleen löydän paljon opeteltavaa ja aina uudelleen huomaan uusia tapoja tehdä asioita. Joten kenenkään ei tarvitse arvostella tai analysoida tekemisiäni, määritellen, tai pompotellen minua ympäriinsä. En suostu ymmärtämään piilokuittailua tai ottamaan itseeni muiden epävarmuuksia.

Tähän ikään tullessani olen onnellinen siitä missä nyt itseni kanssa olen. Kasvu ei lopu niin kauan kuin on matkaa jäljellä, mutta suuren merkittävän osan olen jo kipupisteistäni käsitellyt, ja hyväksynyt. Tämä ei tietenkään tarkoita, että röyhkeästi oikeuttaisin itsekästä käytöstä, tai etteikö muiden sanomiset koskettaisi. Se tarkoittaa vain sitä, että olen oppinut arvostamaan itseäni paremmin ja tehnyt tietoisen päätöksen, etten suostu enää kenenkään pahanolon jätemaaksi. Jos jokin vaivaa mieltäsi, puhutaan siitä, voit kertoa miltä sinusta tuntuu, mutta toivon sinun ymmärtävän että tunne on sinussa, voin ymmärtää miksi tunnet niin, mutta en suostu syyllistymään sinun tunteistasi.

Omia ylilyöntejään ja virheitään on hyvä osata pyytää anteeksi. On taitoa tiedostaa, ettemme välttämättä ole samaa mieltä siitä, mitkä ovat anteeksi pyydeltäviä asioita, on kyettävä hyväksymään eroavaisuudet toistemme arvomaailmoissa. Jokainen omilla jaloillaan seisova ottaa toisen sanoista pitämisen arvoisen, ja jättää sen, mitä ei katso omakseen.

-Sanni 25.09.2017