Uusien alkujen edessä pelot tulevat kylään, ”mitä jos en pärjää? mitä jos en saa aikaiseksi? mitä jos herään 10 vuoden päästä enkä koe saavuttaneeni mitään merkittävää elämässäni?” Tämä kirjoitus on yhtälailla itselleni kuin teille lukijoillekin, kirjoittamisen avulla visioin ja jaan ajatuksiani, mutta myös koen tekeväni jotain konkreettista joka vie kohti tavoitettani, kohti itseni löytämistä.
Olen painiskellut viime aikoina ajatusteni kanssa (like usually), sain opiskelut päätökseen pari viikkoa sitten ja nyt voin ylpeänä katsoa taakseni ja ajatella, että selvisinpäs Amk-opinnoista vaikka opiskelujen aloittaminen aiheuttikin alussa (ja lopussa) ahdistusta. Olen aina mieltänyt itseni hieman lyhytjänteiseksi, innostun asioista helposti ja lähden tuulispäänä visioimaan päähänpistojani mutta asioiden loppuunsaattaminen on todettu joskus hieman haasteelliseksi. Lähiaikoina olen tehnyt ennätyksiä tällä saralla. Basically draamankaari on seuraava; idea, innostus, fiilistely/visointi, fiilistelystä seurannut kisaväsymys, ahdistus toteutuksesta ja aloittamisen siirtäminen paremmalle ajankohdalle.”Sitten kun” tyyppisestä ajattelusta tulee helposti veruke, jolla siirrän asioiden aloittamista ja lopulta onnistun tuottamaan itselleni pettymyksen. Tämä kaava jo itsessään nostaa kynnystä ottaa itseään niskasta kiinni.
Kuten mielestäni melkeinpä kaikissa elämän haasteissa, tässäkin on pohjimmiltaan kyse tunteesta jota ei tahtoisi kohdata, nimittäin pelosta. Olin kuuden vanha kun muistan tiedostaneeni pelon käsitteenä ensimmäisen kerran. En halunnut laittaa iltaisin huoneeni ovea kiinni koska pelkäsin olla yksin pimeässä, en uskaltanut kurkistaa sänkyni alle, enkä käydä yöllä yksin vessassa. Olen aina omannut erittäin vilkkaan mielikuvituksen, joten iltapäivälehtien väkivalta lööpit, surulliset uutiset sekä pelottavat elokuvat aiheuttivat minulle etenkin nuorempana suurta ahdistusta. Muistan noihin aikoihin käyneeni keskustelun erään aikuisen kanssa asiasta. Hän kertoi minulle tarinan lapsuuden ajan kotitalonsa ullakosta, missä vanhempien sisarusten mukaan kummitteli. Eräänä iltana kyllästyttyään pelkoonsa, oli hän päättänyt kohdata narisevat portaat ja pimeän ullakon oviaukon. Tarina teki vaikutuksen 6-vuotiaaseen pikku minääni, joka aloin joka ilta kurkistaa sänkyni alle (tapa joka on kulkenut matkassa näihin päiviin saakka, no shame)
Todellisuudessa pelon kohtaaminen on prosessi, toisen voi olla helppo sanoa vierestä, että nyt vaan menet ja kohtaat pelkosi. Pelot ovat toki suhteellisia ja toisinaan suoralla toiminnalla vastaaminen pelkoon toimii, mutta useimmiten (kuten kaikissa asioissa) myös siinä on omat vaiheensa. Suunnitelmallisuus pelon voittamiseksi on aina hyvä alku, se auttaa saavuttamaan halutun tavoitteen ja tehostaa asioiden etenemistä. Suunnitelmaa muodostaessa on otettava huomioon, etteivät pelot läheskään aina ole rationaalisia ja niiden syntyperää voi olla vaikea tunnistaa. Ajatellaan vaikka ahtaiden paikkojen pelkoa, hämähäkkifobiaa, esiintymispelkoa tai korkeiden paikkojen pelkoa. Pelot saattavat iskeä päälle silloinkin kun ei ole lähelläkään pelon toteutumista. Näitä pelkoja ei voi järkeillä itselleen mitenkään, joten on otettava selvää miten ne ylipäätänsä ovat muodostuneet mielemme rattaisiin kapuloiksi.
Miten pelot syntyvät?
Yleisesti ajatellaan, että kaksi tapaa miten pelot syntyvät ovat yksittäinen pelottava kokemus, tai sosiaalisesti opittu esimerkiksi vanhemmilta lapsena peritty pelko.
Pelot ovat siis opittuja prosesseja joissa jokin vaikkapa tunneperäinen muisto haju maku tai mielikuva, laukaisee pelon tunteen. Hyvä uutinen on siis se, että koska kyseessä on opittu prosessi siitä voidaan myös oppia pois. Mutta miten?
Kuulin joskus hyvän elämän viisauden "jokainen tunne pitää tuntea". Koska lähes kaikki pelot liittyvät tiedon puutteeseen tai tuntemattomaan vastaus pelkoomme on, miten käytännössä tunnemme tunteemme. Hyväksi todettu tapa vastata tuohon ja lähteä purkamaan ahdistusta, on tarvittavan tiedon hankkiminen. Pelon lähteiden tutkiminen vaikkapa lukemalla aiheesta ja muistelemalla koska ensi kerran tunsi niin, sekä hahmottamalla mikä kokemus liittyi tuohon tilanteeseen jossa pelko ensi kerran ilmaantui.
Suorat kysymykset kuten; Mitä oikeasti pelkään? Miksi kannan pelkoa mukanani? Onko pelko aiheellinen vai mahdollisesti tekosyy joka estää minua menemästä eteenpäin? Nämä kysymykset toimivat ainakin itseni kohdalla hyvin asioiden hahmottamisvaiheessa. Kun oppii ymmärtämään pelkojensa syitä, on niitä helpompi käsitellä ja asioihin saa etäisyyttä, niitä on helpompi tarkastella objektiivisesti.Ymmärrys mieltä härnäävästä ajatuksesta joka aiheuttaa kielteisen tunnereaktion luo tilaa hyväksyä asia sellaisenaan ,se on vain osa sen hetkistä itseäni.
Hyväksyessään pelon kuten kaikki muutkin tunteet, vain ohimenevinä pysäkkeinä jotka viitoittavat mitä tietä tulisi kulkea, oppii jättämään turhat tunne jumit omaan arvoonsa.Itselleni suurta lohtua pelkojen hetkellä tuo ymmärrys siitä, että kaikki elämässä on hetkellistä. Ahdistus menee ohi paljon nopeammin, kun sisäistää olevansa vain hetkellisesti huonossa mielentilassa. Mielestäni osa hyvää itsetuntemusta on juurikin se miten noissa tilanteissa hyväksyy itsensä ja olotilansa.
Silti pelko on rasittava tunne seuralainen, se lamaannuttaa toimintakykymme ja saa meidät epäilemään itseämme. Pelko on ääni joka kuiskuttaa olkapäällä epäilyksiä ja syytää mieleemme myrkkyä. Mitä kauemmin valitsemme kuunnella ja uskotella itsellemme valheita omasta kyvyttömyydestämme, sitä vaikeammalta prosessin aloittaminen tuntuu. Omien ajatusten hallitseminen on ensiarvoisessa asemassa kun päätämme tehdä asioille jotain muutoksen saavuttamiseksi.
Miten käsitellä pelkoaan?
Jos mulla on huono päivä se johtuu usein siitä, että tunnen oloni saamattomaksi tai laiskaksi. Näin opiskelujen päätyttyä sopivaa duunia etsiessä sitä helposti turhautuu ja alkaa synkistellä.
Onneksi olen harjoitellut muutamia kikkoja helpottaakseni oloani kun pelot ja ahdistus nostavat päätään. Uskon vahvasti energioihin ja siihen, mitä säteilemme ulospäin vedämme myös puoleemme. Kun pelot hallitsevat mieltä ne ikäänkuin ruokkivat itse itseään ja alkavat toimia itseään toteuttavina ennusteina. Kun koen mielialani olevan miinuksen puolella, mietin sisälläni olevaa tilaa, jonka toisella puolella ovat mielessäni vaeltavat negatiiviset ajatukset ja toisessa positiiviset. Muodostan mielessäni ajatuspareja, korvaten negatiivisen ajatuksen positiivisella. Koen tärkeäksi harjoittaa tätä tekniikkaa tietoisesti sekä säännöllisesti, muulloinkin kuin ahdistuksen hetkellä.
Myös kiitollisuudella on erityinen paikka sydämessani, on rauhoittavaa käydä mielessä läpi pieniä ja isoja asioita mitä olen jo elämässäni tähän mennessä saavuttanut ja saanut kokea. Kaikesta olen jotain oppinut, myös pelkojen kautta. Muistutan itseäni siitä, että olen pärjännyt tähänkin asti ja löytänyt aina oikeat ratkaisut. Joskus on vaikea saada lohtua menneistä koska ne saattavat tuntua kaukaisilta juuri tähän hetkeen nähden. Silloin käyn läpi viimeisen vuorokauden/viikon aikana hyvää mieltä tuoneet asiat, kuten myönteiset oivallukset ja kohtaamiset niiden taustalla. Muistutan itseäni siitä kuinka ihania ihmisiä ja kokemuksia olen saanut elämääni, ja mitä tulenkaan vielä kokemaan. Mitä pienemmistä asioista osaan tuntea kiitollisuutta sitä onnellisempi on oloni tässä hetkessä.
Kolmas työkalu jota huomaan usein soveltavani arjessa on hetki kerrallaan ajattelu joka on toiminut työkaluna tilanteissa joissa asiat tuntuvat vaikeilta aloittaa, tai pitäisi esimerkiksi mennä tekemään asioita mitä ei ole koskaan ennen tehnyt, toisin sanoen kun pelottaa.
Silloin suljen pois mielestäni kaikki levottomuutta aiheuttavat ajatukset, keskittyen vain siihen mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Esimerkiksi jos olen matkalla uudelle työkeikalle ja tunnen oloni epävarmaksi siitä, kuinka tulen päivästä selviytymään, mietin vain sitä mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä ja mitä teen seuraavien minuuttien aikana kun liikun kohti päämäärääni. Annan itselleni luvan pilkkoa toimintani niin pieniin osiin kuin tarve vaatii.
Pyrin tekemään matkasta määränpäähän mahdollisimman rennon, huomioin positiivisia juttuja ympärilläni hakien tietoisesti itseeni positiiivisen energian latausta.
Kun hyväksyy ahdistuksen olemassaolon jossain taustalla mutta ei keskity siihen, onnistuu viemään pahimman terän sen vaikutukselta pois. Riippumatta pelon tai ahdistuksen luonteesta keskityn positiivisiin minua motivoiviin asioihin. Kun alan epäillä omaa pärjäämistäni, muistutan itseäni siitä kuinka olen aina aiemminkin selvinnyt ja miten lopulta mikään ei ole niin kamalaa. Maapallo pyörii huolimatta minun elämän kriiseistäni, apua kysyvä sitä useimmiten saa ja lopuksi asiat järjestyvät,
Aina. -Sanni, 19.07.2017