top of page
  • MAAGI

Onnellinen elämä


Syksy on pärähtänyt käyntiin ihan täydellä tohinalla, ilmassa on kirpeyttä ja häivähdys kosteutta. Metsään mennessään näkee jo hallitsevan vihreän seassa, myös keltaisen ja punaisen sävyjä. Naapurin pihalla rönsyilevät omenapuut melkein huutavat hiippailemaan omenavarkaisiin. Taas on myös se aika vuodesta kun tekee mieli kaivaa kaapista tulitikut ja kynttilät, istahtaa ehkä teekupposen kanssa partsille ja antaa illan viimeisten auringon säteiden hyväillä kasvoja. Syksyn lahjoittaman raikkaan energisyyden turvin, on helppo sukeltaa kaikkeen ihmeelliseen uuteen ja kiinnostavaan. Vielä muutama viikko sitten kaikki tuntui tahmealta ja vaivalloiselta, monista menneistä tapahtumista oli kertynyt paljon työstettävää tunnelastia. Pähkäilin myös kovasti tulevien työkuvioiden ja mahdollisten opiskelu suunnitelmien välillä. Keskellä arjen karusellia palauttelin mieleen taikasanat jotka joskus ennenkin on helpottaneet oloa huomattavasti, kun paine päätöksien tekemisestä tuntuu ylivoimaiselta. "Hei ei tämä elämä ole niin vakavaa, ihan tosi who cares vaikka et just nyt tietäisi mitä haluat tehdä loppu elämälläsi, ei kukaan sellaista voi tietää. Paras on vetää happea ja miettiä mikä tekisi onnelliseksi juuri nyt". Jonkin aikaa asioita puntaroituani päädyin hylkäämään minua odottaneen työtarjouksen, joka olisi taannut ensi talvikaudeksi varman työpaikan. Olisin voinut lähteä vielä lentämään, mutta ajatus matkustelu työn hektisyydestä, aikaeroista, erossa olosta läheisistä ja tunne siitä etten liiku kohti haaveitani jarruttivat. Hyppy tuntemattomaan jännittää, mutta uskon että sydäntään on kuunneltava. Olen aina ollut rohkea valinnoissani, joten miksi en nytkin suuntaisi suoraan sinne mikä minua eniten kutsuu, huolimatta siitä ettei mikään ole vielä varmaa.Uskon myös siihen, että joskus meidän on ensin luotava suotuisat olosuhteet toivotulle päämäärälle, ennenkuin voimme sen saavuttaa.


Onnellinen jo tänään

Mitä enemmän asia on mielessäni pyörinyt, sen selkeämmäksi on käynyt että elämän tarkoitus on huomata jo olemassa oleva onnensa, ja kulkea kohti sitä mikä lisää tätä tunnetta. Usein elämän merkityksellisyyden edessä kohdistamme

ajatuksemme jokapäiväisiin arkisiin asiohin. Arkemme on käsinkosketeltavaa, se vaatii huomiotamme työn, kodin,parisuhteen, lapsien, ruokaostosten, laskujen ja lemmikkien muodossa. Helposti tässä pyörityksessä sorrumme suorittamaan elämää ja siirrämme tarttumista johonkin taianomaiseen, jota sielumme kaipaisi jo tänään. Ajattelemme saavutamme jotain mahtavaa tulevaisuudessa, vaikka meillä ei ole mitään takeita tulevista päivistämme.

Luin jostain että elämä on kuin päivä huvipuistossa, voit vain kierrellä katselemassa toisten ilonpitoa uskaltautumatta mukaan, odottaen että rohkaistuisit kokeilemaan laitteita. Arvaamatta alkaa kuitenkin sataa, ja huvipuisto suljetaan. Et ehtinyt mukaan ja tunnet harmituksen nousevan mieleesi. Mahdollisuus meni ohi, olisi vain pitänyt uskaltaa kun tilaisuus tuli eteen. Elämä on arvaamatonta, kuinka kauan meillä oikeasti on aikaa siirtää asioita joita sisimässämme haluaisimme tehdä? Todellisuudessa meillä ei ole varaa elää huomiselle, mitä jos huomista ei tulekkaan. Jäikö huomisen huomaan jotain sellaista mistä aina salaa haaveilit?


Itsensä uudistaminen on rakkautta,olet juuri sellainen kuin ajattelet olevasi On työlästä ja turhaa keksiä loputtomasti tekosyitä miksi elämämme ei ole sellaista kun haluaisimme sen olevan. Itsensä lokeroiminen ja tyytyminen katkeroittavat,tehden meistä ikäviä seurailaisia niin itsellemme kuin muillekin. Muista että olet juuri sellainen kuin ajattelet olevasi ja pystyt siihen mihin uskot pystyväsi. Näemme muut usein oman epävarmuus linssimme läpi,joten vaivaamme mieltämme niillä asioilla joiden takana jokin kutsuu meitä itseämme kasvamaan. Mieti mitkä asiat ympärilläsi murentavat uskoa itseesi, ne voivat olla myös ihmisiä, uskomuksia ja tapoja jotka eivät yksinkertaisesti tue sitä mihin haluaisit päästä. Löydä työkaluja, uudenlainen asenne, ajattelutapa, sellaisia henkilöitä jotka edistävät toivottua lopputulosta. Ympäröi itsesi ilmapiirillä ja tunnelatauksella jotka saavat sinut tuntemaan, että olet jo sellä missä haluatkin olla. Vedämme puoleemme niitä kokemuksia jotka vastaavat käsitystä itsestämme, halutessamme muutosta on ensimmäisenä löydettävä itsestään todellinen tahto ja pelottomuus.

Sano useammin kyllä Mielestäni on tärkeää haastaa itseään silloin kun tekee mieli kieltäytyä. Kun kieltäydyn teen sen useimmin, pelosta, laiskuudesta, todistaakseni jotain muille tai itselleni. Joskus on tietenkin paikallaan sanoa ei. Opetellessaan itsekuria ja tahdonvoimaa voimme kehittää mielen voimiamme tietyissä asioissa pidättäytymällä jostakin, joka ei vie kohti haluttua lopputulosta. Sensijaan kieltäessään itseltään uusia kokemuksia vain koska pelkään tarttua tilaisuuteen, evää herkästi itseltänsä elämänsuolan. Ihminen on sekoitus turvallista ennakoitavuutta sekä rohkeaa itsensä ylittämistä, tasainen tuttuus kuitenkin tylsyttää pitkässä juoksussa. Jotta voisimme kasvaa parhaiksi versioiksi itsestämme, on aika ajoin uskallettava mennä myös mukavuuusalueen ulkopuolelle. Sano siis useammin kyllä, kun tarjoutuu tilaisuus kokeilla jotain uutta. Jotkut asiat saattavat vähän jännittää, mutta perhoset vatsanpohjassa kertovat usein siitä että olet luomassa unohtomattomia muistoja. Kun ylittää itsensä saa kokea sen huumaavan tunteen, hymy kasvoilla levenee, sydän pamppailee ja tekee mieli huutaa ääneen että JES USKALSINPAS. On totta ettemme voi tietää mitä myöntävästä vastauksesta seuraa, ehkä uudella tanssitunnilla sotkeuduimme jalkoihimme emmekä lainkaan pysyneet muiden mukana, tai sokkotreffi seuralainen oli kaikkea muuta kuin mitä odotimme. Voimme kuitenkin aina päättää itse miten pettymyksiin suhtaudumme, jokainen asia opettaa meille kuitenkin aina hieman enemmmän itsestämme ja meitä ympäröivästä maailmasta. Kaikessa on kyse lopulta siitä, että tahdomme selvittää mahdollisimman syvästi oman olemassaolomme merkityksen ja sen keneksi meidän on määrä tulla. Elämä on liian lyhyt jatkuviin kielteisiin vastauksiin, sanotaan että kuolinvuoteellaan ei kadu sitä minkä teki vaan sitä mitä jätti tekemättä.


Elämäsi väripaletti Muistan kuinka pienenä kuuntelin satukasetteja ja piirtelin mielikuvituksen mukana tarinoiden hahmoja. Kynäilin satuja gebardeista ja piirsin kissapetoja paperivihkosiin, niitä tarinoita sitten kauppasin naapureille ja tutuille täysin tosissani. Puhtaampaa ja aidompaa uskoa itseensä ei ole, kuin lapsuudessa onnekkaana koettu. Viime aikoina olen palautellut mieleen kaikkea sitä, mistä jo lapsena nautin. Things to do- listallani oli ollut jo pidemmän aikaa esimerkiksi maalaamisen aloittaminen.


Yhtenä päivänä sain sitten viimein aikaiseksi kävellä taidetavara liikkeeseen, mukaan lähti taulukankaita, akryylimaaleja ja nippu siveltimiä. Heti kun järjestin tilaa luovuudelle, tuntui kuin jotakin uinuvaa olisi herännyt eloon. Uppouduin tunneiksi touhun pariin, luomoutuneena puuhasta katselin värien sulautumista ja yksityiskohtia joita käteni saivat aikaan. Seuraavalla viikolla kaupasta lähti mukaan vesivärit, lisää siveltimiä ja erilaisia taidetyökaluja, tussit ja isompia lehtiöitä joihin kuvittaa mieleni maisemia. Kotini on harrastuksen jäljiltä sekasorron vallassa. Maalien ja sutien keskellä leveästi hymyillen aprikoin omaa mielettomyyttäni. Koen uuden harratuksen myötä avanneeni kuin huomaamatta oven kaikille muillekin minussa asuville otuksille. Itsensä toteuttaminen on meditaatiota parhaimillaan, elämä on liian lyhyt joten pitää kahjoilla täysillä! Tehdessäni näkyväksi itseäni luon todeksi monia tasojani. Jokaisen sisällä asuu pieni maailmankaikkeus, paljastamalla oman piilevän potentiaalinsa antaa itsestään sitä, mitä maailma kaipaa juuri sinulta.


Tahtoisin pysyä lokeroimattomana ja silti toteuttaa kaikkia puolia itsessäni. Voin olla kypsä vanha sielu, tiedostava sekä hiljaisuuteen rauhoittuva ajattelija. Toisaalta olen aina jostakin tietämätön, hupaisa höpsö heittäytyjä. Olen nykyistä ajankuvaa toteuttava, silti aito. Kaikkea tätä samoissa nahoissa. Olen kaikki kerrokseni ja silti vain yksi kokonaisuus muiden joukossa. Enkä suostu olemaan mitään sellaista mitä minun oletetaan olevan, samalla yllätän olemalla paljon enemmän kuin itsekkään uskoin olevani. Saatan ensi vilkaisulla olla täynnä ristiriitaisuuksia ja silti näkyä selkeänä sille joka osaa katsoa tunnistaen itsensä.

-Sanni 02/09/2018

14 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page