• MAAGI

Hyvä paha häpeä


Sanotaan, että enkelit osaavat lentää koska he suhtautuvat itseensä kevyesti.

Mutta miten on meidän ihmisten laita? Elämässä eteen tulee paljon hetkiä missä tämä taito helpottaisi vaikeisiinkin asioihin suhtautumista, ja auttaisi meidät pahimman häpeän tunteen yli.


Osaatko nauraa itsellesi?


Tänään heräsin aamuun hieman jännittyneenä, mulla oli edessä kakkosvaihe erääseen työhön johon hetki sitten hain. Toinen vaihe järjestettiin kokonaan englanniksi, joten tunsin perhosten lepattelua mahassa hitusen enemmän astellessani kohti haastattelutilaisuutta. Ensimmäisenä oli vuorossa työuniformun sovitus joka jo itsessään oli koominen tilanne, mekko nimittäin kirrasi takapuolesta eikä tilannetta helpottanut vetskarin yllättävä jumiutuminen kesken kaiken. Lievästi tuosta kiusaantuneena jatkoin itse haastatteluun, jonka olin ajatellut handlaavani kuin vettä vaan. Englanti on aina ollut mieluisa kieli, joten en kokenut erityisemmin tarvetta preppailla etukäteen. Nyt jälkikäteen ajatellen mietin, että olis ehkä pitänyt hah.


Ymmärsin toki kaiken mitä haastattelijat minulle puhuivat, mutta sitä sökellyksen määrää! Ammattisanastoa ääntäessä kylmiltään, tuli vähintäänkin mielenkiintoisia versioita suustani. "Quality" kääntyi puheessani "Kullityksi" ja yrittäessäni kysyä etenemismahdollisuuksista kyseisessä yrityksessä, unohdin koko lauseen englanninkielisen version. Hätäpäissäni päädyin utelemaan "How does one come..umm.. what you do?" .....que ??


Positiiviseksi yllätyksekseni ymmärsinkin kuitenkin ruotsikisi esitetyt kysymykset, ja osasin jopa vastata niihin jotain säällistä ilman turhaa takeltelua. Kai suustani pääsi jotain järkevääkin, vaikka en oikeastaan koko haastattelusta mitään muistakkaan, koska lopuksi haastattelijat sanoivat olevansa tyytyväisiä. Tai sitten he olivat vain kohteliaita ja nauroivat makeasti mentyäni.Niin tai näin noin kymmenen otsaan läpsäsy flashbackin jälkeen, aloin miettimään häpeän tunnetta mitä helposti koemme asioista, mitkä lopulta tekevät meistä vain ihmisiä.


Häpeän tunne kertoo syvimmiltään riittämättömyyden ja huonommuuden tunteesta, koemme sitä useimiten seurauksena nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Häpeän tunteminen vaihtelee varmasti yksilöllisesti riippuen perheestä, kulttuurista sekä kokemuksistamme. Kuten myös se miten syvää häpeää meillä on taipumus tuntea eriasteisista kämmeistämme.


Uskon etenkin sen vaikuttavan miten noloihin tilanteisiin on suhtauduttu lapsuudessamme ja miten ne on osattu purkaa tuolloin. Muistan ainakin omasta lapsuudestani äitini kevyen tavan suhtautua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Muistan kuinka hän usein tosikkouden hetkissäni purskahti nauramaan tokaisten "no mitä tosta" yllyttäen minutkin huvittumaan. Tämän taidon omaksuneena olen välillä joutunut ristiriitaisiin tilanteisiin joissakin kanssakäymisissä henkilöiden kanssa, joille elämä on totisinta totta.


Taipumukseni on huvittua mitä epäsoveliaimmissa tilanteissa, ei tietenkään niissä missä henkilö on surullinen tai tarvitsee tukea, en puhu tilanteista mitkä aidosti vaativat vakavuutta. Tarkoitan hetkiä joissa panikoidaan mielestäni turhaan, kauhistellaan, kiukutellaan tai ollaan muuten vain teatraalisia. Näin ollen yritän nähdä olosuhteet ikäänkuin ulkoakäsin, ja näen helposti asioiden koomisen puolen. Mielestäni tämä on ensisijaisesti vahvuus. Olemme vain ihmisiä, inhimillisiä otuksia ja kun tämä hetki menee tulee jo toinen joka tuo uudet kokemukset ja ajatukset mukanaan. Olisi turhaa jäädä kiinni itsensä sättimiseen, toki on fiksua ottaa jokaisesta tilanteesta sen tuomat opit mukaansa, mutta on vain ajanhukkaa pyöritellä jotain tapahtunutta mielessään mille ei enää voi mitään. 


Syyllisyys on asia jonka kanssa olen paininut lapsuudesta asti, todella herkän omantunnon omistajana mulla on myös taipumus yliajatella asioita. Tästä ominaisudesta johtuen olen painiskellut koko elämäni enemmän tai vähemmän ahdistusteni kanssa. Aihe ansaitsee kokonaan oman kirjoituksen joskus tulevaisuudessa, mutta syyllisyys aiheena liittyy jokseenkin myös häpeään joten sananen siitä.

Lueskelin psykoanalyytikko J.Mylläriniemen ajatuksia syyllisyydestä ja poimin muutamia oivalluksia hänen teksteistään. Hän korosti, että syyllisyys ja häpeä menevät helposti puhekielessä sekaisin. Ne eroavat kuitenkin toisistaan niin, että syyllisyyttä koetaan useimiten yksittäisistä tapahtumista, kun taas häpeä koskettaa meitä kokonaisvaltaisemmin. Syyllisyys kiertyy ikäänkuin häpeän ympärille esimerkiksi niin, että syyllisyyden paljastuessa koemme häpeää syyllisyydestämme.


"Syyllisyys liittyy siihen, mitä olen tehnyt muille. Häpeä kuvaa sitä, mitä olen itsessäni. Syyllisyys katsoo ulospäin, häpeä sisäänpäin"

 -Vuoden pappi 2006 Tarja Korpela


Pahimmassa tapauksessa häpeä voi olla sukupolvelta toiselle periytyvä painolasti, joka aiheuttaa yksilölle monia eriasteisia ongelmia kuten katkeruutta, alkoholismia, väkivaltaisuutta, vaikeuksia ihmissuhteissa ja muita mielenhäiriöitä. Onko häpeä siis yksi pääsyistä, miksi niin monet alisuorituvat yhteiskunnan meille asettamista odotuksista? Mielestäni ainakin yleisesti vallitsevat arvot sekä suoritusyhteiskunnan normit aiheuttavat kielteisiä vaikutuksia. Elämää voi elää monella eri tavalla, eikä vain laput silmillä kohti yhtä päämäärää, mikä ei välttämättä olisi edes se itsellesi sopivin vaihtoehto. Myötähäpeän tunne josta aika ajoin saan myös itseni kiinni, jokin toisesta henkilöstä itseeni siirtyvä kiusaannuttava olotila jota lisää tunne siitä, ettei henkilö itse älyä hävetä itseään. Näissä tilanteissa saatan löytää itseni naureskelemasta tai ärsyyntymästä toisen hölmöydestä, mutta yleensä tympäännyn tästä itseeni. Mitäs se on multa pois jos joku tolloilee tv.eessä tai latailee huvittavia videoita itsestään nettiin. Aivan varmasti löytyy ihmisiä jotka kokevat myös minun toimintani myötähäpeää herättäväksi. Usein toisen tuomitseminen kertoo kuitenkin jostain, mitä ei itsessään pysty hyväksymään.


Toisaalta tuonkaan fraasin taakse ei joka tilanteessa voi piiloutua, koska joskus se tarkoittaa myös sitä että toisen valinnat vain ovat liian suuressa ristiriidassa omien arvojen kanssa pystyäksesi niitä  tukemaan. Kaikki on siis tilannekohtaista eikä mikään ole mustavalkoista. Sydämellisyys on kuitenkin asia mitä jokainen voi itsessään kasvattaa, tuomitseminen ei auta ketään ja se tuottaa henkilölle itselleen tarpeetonta tuskaa. Ehkä voi siis vähintäänkin valita olematta mitään mieltä, jos asia ei itseään kosketa.


Itseään ei kannata ottaa liian vakavasti


Itseensä kohdistuvaan häpeään suhtaudutaan usein joko piilotellen, tai peilaten se muihin nöyryyttämällä muita. Kumpikaan ei poista häpeän tunnetta, piiloutuessaan häpeältään henkilö toimii itseään vastaan joutuen vain syvemmälle itsepetokseen. Paha olo ei jätä rauhaan ja lopulta negatiiviset tunteet alkavat hallitsemaan ja heikentämään elämänlaatua. Erään pätkän elämästäni elin hyvin tunnelukkoisen henkilön vierellä, oppiessani tuntemaan hänet paremmin tajusin miten syvässä häpeässä hän itsensä kanssa paini. Kaiken mitä hän ei itsessään pystynyt kohtaamaan, hän siirsi minuun; kuuntelin typerää musiikkia, katsoin turhia sarjoja, olin huomionhakuinen asuvalinnoissani. Koittaessani ymmärtää hänen oikuttelevaa luonnettaan sain kuulla olevani kaikkitietävä ja ylimielinen. Suurimman hyökkäyksen hän kuitenkin kohdisti tapaani suhtautua itseeni kevyesti. Olin täysin naurettava,lapsellinen ja laiska haluttessani hassutella, tai nauraessani ajattelemattomuudelleni jos vaikka tiputin jotain epähuomiossa lattialle. Tiemme luonnollisesti erkanivat koska kyllästyin tuntemaan itseni jatkuvasti huonoksi hänen seurassaan, mutta opin suhteesta sen miten tärkeää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.



Tee tilaa tunteillesi

Häpeä on kaikesta huolimatta luonnollinen tunne, se toimii myös suojaavana asiana tietyissä tilanteissa mitkä vaativat meiltä normien ja sosiaalisten tilanteiden kannalta tiettyä käytöstä. Häpeä antaa myös suunnan näyttäjänä, kun henkilö kasvaa häneen kohdistuvien vaatimusten edessä aikuiseksi yhteisön jäseneksi. Häpeään kuten kaikkiin ahdistusta luoviin tuntemuksiin pätee yksi kultainen sääntö, tunne kannattaa tunnistaa ja tunnustaa. Avoin asiasta keskustelu jonkun luotettavan henkilön kanssa, ja sen hyväksyminen että tunne on olemassa voi auttaa ymmärtämään ettei itse ole vastuussa sen synnystä. 

Kun huomaa ettei asiassa olekkaan mitään häpeämistä alkaa mahdollisesti hyväksymään tunteen vain osana ohimenevää itseään. Keskustellessaan häpeästään jonkun toisen kanssa, saa myös mahdollisuuden tarkkailla asiaa ulkopuolelta. Itse koin tämän juurikin tänään, kun soitin isälleni ja nauraen kerroin noloiluistani työhaastattelussa. Hän tarjosi hyvää perspektiiviä siihen, että ehkäpä juurikin tuo tapani luovia hassuiltakin tuntuvissa tilanteissa hymyssä suin itselleni nauraen, on se mikä auttaa minua nappaamaan kyseisen työtehtävän itselleni. Mene ja tiedä, jos tämä ei natsaa on luvassa jotain muuta mulle sopivampaa. Pitää ainakin nöyränä, kun ei asiat mene aina niinkö strömsössä! :)


-Sanni, 04.09.2017

3 katselukertaa

©2019 by MAAGILIFE. Proudly created with Wix.com